Flyballissa koira hyppää neljän perättäisen esteen yli, painaa niiden takana olevaa flyball-laatikkoa tassullaan, ottaa kopin laatikosta lentävästä pallosta ja hyppää neljä hyppyä takaisin omistajan luokse. Koiran on suoritettava koko sarja itsenäisesti, omistajan pysyessä lähtöviivan takana. Flyball on joukkuelaji. Kaksi joukkuetta kilpailee vierekkäin, joukkueiden ratojen välinen etäisyys on 3-6 metriä. Yhdessä joukkueessa on neljä koiraa. Hyppyesteiden korkeus on 20-40 cm, riippuen joukkueen matalimman koiran säkäkorkeudesta.

Useimmat koirat oppivat flyballin kolmella koulutuskerralla tai sitten ryhmän erot muodostuvat tässä ajassa niin suuriksi, että harjoittelu pitää jakaa tasoryhmiin.

Kun tekniikka on selvillä miten eri osa-alueita harjoitellaan ja yhdistellään, niin harjoittelua voi jatkaa yksinkin. Flyball ei missään tapauksessa sovi kilpailutasolla aggressiiviselle tai arvaamattomalle koiralle. Harrastuksena se on tietysti loistavaa aktivointia ja monet koirat hullaantuvatkin lajiin sydänjuuriaan myöten!

Koiran koolla ja rodulla ei ole ollut paljonkaan merkitystä oppimisen kannalta, mutta koiran tulee olla kiinnostunut ottamaan pallo suuhun, jotta opettamisessa olisi mielekkyyttä.

Kurssin hinta 20 e sisältää kolme koulutuskertaa.
Kurssille otetaan 4-6 koiraa.